Järjestämme vaelluksia ja harjoitusleirejä kansallispuistoissa ympäri Suomea. Teemojamme ovat polkujuoksu, seikkailu-urheilu, köysitoiminta sekä erä- ja selviytymistaidot. Kestävän retkeilyn periaatteet ohjaavat meitä.

RAATAMON LEIRIT

Repoveden syysleiri

Salpausselän pohjoispuolella Kouvolan ja Mäntyharjun alueella sijaitseva kansallispuisto tarjoaa upean luonnontilaisten metsien, kallioiden ja järvien mosaiikin. Olhavanvuoren kylkeen on ihminen painanut kädenjäljen 6000 vuotta sitten, ja sen jälkeistä historiaa on näkyvissä mm. tervanpolton ja uittojen aikakausilta. Tervetuloa Repovedelle Raatamon kanssa!

Syksyn 2022 leiri tulee myyntiin keväällä 2022.

Ohjelma

Saapuminen perjantaina iltapäivällä tai illalla. Ajoissa tuleville lenkkiseuraa ja muuta puuhaa. Myöhemmin tuleville lämmitetään tervetuliaissauna!

Lauantaina perehdytään kansallispuistoon ja omaan toimintakykyyn seikkailu-urheiluhengessä. Aamulla lähdetään kierrokselle puiston ympäri Kaakkurinkierrosta pitkin. 26 km reitti kiertää kaikki puiston nähtävyydet ja rauhallisemmat polut. Matkanteon ohessa harjoitellaan yhdessä pysymään kartalla.

Kierroksen lopuksi suoritetaan köysilaskeutuminen Olhavanvuorelta. Viidenkymmenen metrin korkuiset pystysuorat graniittiseinät kotimaisen kalliokiipeilyn ykköskohteessa ovat vaikuttava kokemus.

Illalla ennen saunaa harjoitellaan vielä vesistönylitystä Savottakämpällä, oman fiiliksen mukaan tilapäisvälinein tai SUP-laudoin.

Logistiikka ja käytännön asiat

Saapuminen Savottakämpälle esimerkiksi kimppakyydein joustavasti perjantai-iltapäivän ja illan mittaan. Matkaa on esimerkiksi Helsingistä noin 190 km ja aikaa matkaan kannattaa varata 2,5 h. Paluumatkalle lähdetään sunnuntaina klo 10 jälkeen.
Majoittuminen tapahtuu Savottakämpällä yhteismajoituksen periaattein. Kämppään mahtuu mukavasti sänkyihin 8-10 henkilöä, lisäpatjoille tarvittaessa lisää. Halutessaan voi majoittua myös omassa teltassa kämpän pihalla. Kämppäelämä on asiaankuuluvan askeettista: sähköä tai juoksevaa vettä ei ole.
Ruoanlaitosta, saunan lämmityksestä ja loppusiivouksesta selviämme hienosti yhdessä toimien.

Kenelle?

Polkujuoksusta, luonnosta ja seikkailu-urheiluteemoista kiinnostuneille. Edellyttää verrattain hyvää kuntoa ja kokemusta polkujuoksusta: pystyt juoksemaan päivän aikana 26 km vaikeassa maastossa. Vauhti määräytyy tietenkin porukan mukaan, tauotamme kierroksen hyvin ja välillä kävellään. Köysilaskeutuminen ei edellytä aiempaa kokemusta köysitoiminnasta tai kiipeilystä.

Hinta 249 €.

Sisältää kahden yön majoituksen Savottakämpällä, yhteisen ohjelman, ruoan, saunan.

Pidätämme oikeuden muuttaa ja supistaa ohjelmaa, mikäli myrsky tai muu ylivoimainen este näin vaatii esimerkiksi osallistujien turvallisuuden varmistamiseksi. Koronatilanteen suhteen noudatamme viranomaisohjeita.

Ilmoittautuminen

Syksyllä 2022


Helvetinjärvi 

Kesällä 2022 

Alustava ohjelma

Saapuminen kansallispuistoon tapahtuu esimerkiksi kimppakyydein lauantaina aamupäivällä ja paluumatkalle lähdetään sunnuntaina ennen puoltapäivää.
Lauantain ohjelmassa on noin 10km päiväretki Helvetinjärven kansallispuiston kohteisiin. 
Retkeltä palattua iltaohjelmassa yhteistä puuhastelua ruoan, saunanlämmityksen ja muun elossapysymisen eteen, mahdollisuus myös SUP-lautailuun Haukkajärvellä.

Majoitus 

Kuusi osallistujaa mahtuu majoittumaan leirin tukikohtana toimivassa askeettisessa, mutta hienossa Hiedan majassa, loput majoittuvat omiin telttoihin.

Vaativuus

Soveltuu kaikille, jotka pystyvät 10 km kävelyyn vaihtelevassa, paikoin mäkisessä maastossa.

Ilmoittautuminen

Kesän 2022 leiri on täynnä.


Etelä-Konnevesi 2021

Peruttu koronatilanteen vuoksi

Miten mukaan?

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisätietoja leireistämme! Meidät tavoitat sähköpostitse info@raatamo.fi ja puhelimitse numerosta 040 826 9933.